Uusi ystävä
Sain loppuvuodesta seurakseni uuden ystävän, joka lääkärin diagnoosin mukaan
säilyy seuranani loppuelämän muistuttamassa jostakin, mutta en tiedä vielä mistä.
Sössötys sikseen, minulla todettiin joululomien alla Chronin tauti.
Aikamme oraakkeli Wikipedia kertoo kaveristani näin:
”Crohnin tauti (Morbus Crohn) on krooninen, tulehduksellinen suolistosairaus.
Crohnin tauti ja siihen usein sekoitettava colitis ulcerosa tunnetaan englanninkielisellä
nimellä inflammatory bowel disease, IBD. Sen uskottiin pitkään olevan autoimmuunisairaus,
mutta uusimmat tutkimukset ovat osoittaneet sen johtuvan immuunivajeesta.”
Crohnin taudin synty on toistaiseksi suurelta osin tuntematon.
Se on elinikäinen sairaus, joka sisältää aktiivisia vaiheita.”
Summattuna suomeksi siis seuraavaa:
Tiedossa on pitkäkestoinen ja varsin vittumainen vatsaongelmien kausi.
Pahimmillaan pöpö pistää paussille potilaspetiin, kuten kävi syksyllä,
mutta uskoin tämän olleen enemmänkin taudin tervetulotoivotus.
Parhaimmillaan sairaus on passiivisessa tilassa ja pysyy varsin
rauhallisena, eikä aiheuta kummoisiakaan kuoppia arkeen.
Mitä tämä tarkoittaa omalla kohdallani, jää nähtäväksi.
Puhun tästä taudista typerästi ystävänä, koska vähän vilpittömästi vituttaa.
Olisi paljon muitakin asioita mihin laittaa energiaa ja huomiota,
kuin jatkuva ruoan ja ruoansulatuksen kanssa räplääminen.
Puhumattakaan sopivan lääkityksen löytymisestä.
Sain lääkäriltä jouluksi ensimmäisen erän lääkkeitä, joita olisi tullut
popsia pidempään tai ainakin seuraavaan seurantakäyntiin asti.
Toisin kävi.
En pystynyt syömään niitä kissankokoisia kapseleita kahta viikkoakaan,
ennen kuin joko ne, tai sitten taudin aktiivitila pisti kropan täysin sekaisin.
En pystynyt tekemään juuri mitään joululomalla, koska aina kun söin tai join
jotakin, alkoi vatsan seudulla aivan järkyttävä jomotus joka pakotti pötkölleen.
Kun mukaan tulivat kuumeinen ja muutenkin pahoinvoiva olo, päätin pistää
pastillit paussille toistaiseksi. Seuraava satsi lääkkeitä on toki tarkoitus ottaa kokeiluun.
Nyt lääkkeiden lopettamisesta on kulunut neljä päivää ja olo on paljon parempi,
joskin tätäkin kirjoittaessa vatsassa kurlaa ja korisee. Tähän olen onneksi tottunut.
Myönnän, että mietityttää. En tarkalleen osaa sanoa miksi itseasiassa päätin kirjoittaa tästä.
Kyseessä ei ole edes mikään äärimmäisen vakava asia tai muutenkaan säälin tai sympatian paikka.
Ajattelin, että ehkä on hyvä välillä jakaa ja avata arkisia asioita avoimesti. Sellaisia arkijogurttiarkisia.
Ajattelin avata välillä myös vastoinkäymisiä, koska tälläisiä takapakkeja sattuu meille kaikille välillä.
Toki teki mieli myös hieman kitistä ja kiukutella jollekin ja jollain medialla.
Samalla löytää ehkä kaveri, jolla on sama vittumainen vaiva.
Sitten voidaan kimpassa kiukutella kokemuksista.
Ajattelin siis avata ajatuksia tälläisen tilannepäivityksen kautta, koska moni on kysynyt:
”Mites se sun sairaalaepisodi, mikä oli diagnoosi?” – Tämä oli.
Vähän aidosti yllätti, että löytyi jotain pysyvää, mutta onneksi ei ollut
mitään vakavampaa, eikä hengenvaarallista. Kiitos kun kysyit.
Aidosti kiitos välittämisestä, en unohda kivoja kommentteja
kun aidosti vähän pelotti pimeässä sairaalapedillä.
Suruttelu ja sentimentaalisuus sikseen, kaikki on siis hyvin ja nyt kun taudinkuva on tiedossa,
voidaan lähteä etsimään oikeanvärisiä pillereitä ja hieman suoliystävällisempää syötävää.
Ajattelin tämän takia hieman huolehtia omasta kehostani aiempaa paremmin,
joka on aina omassa elämässäni ollut prioriteettiboxin pohjalla. Meidän on
kaikkien hyvä muistaa, että myös tempo ja tahto tottelevat lopulta kehoa.
Vaikka tuntee jaksavansa, eikä edes väsytä, keho kertoo kyllä tilanteen.
Ehkä käykin niin, että tämä ”uusi ystäväni” osoittautuukin vain ärsyttäväksi
muistutukseksi meille, jotka unohdamme kehomme kausihuollot.
Onkin syytä antaa huomiota ja huolehtia myös todella arkisista
perusasioista, joka toimiessaan mahdollistaa kaiken muun.
Meidän tulisi kaikkien muistaa kiireisen, uuden ja innostavan
tekemisen keskellä antaa aikaa myös omalle palautumiselle.
Vaikka ammatillinen tekeminen innostaa ja inspiroi,
keho ei kenelläkään kestä viittä pelipäivää viikossa.
Jari Sarasvuo totesi tästäkin asiasta hienosti:
Kiitos kaikille kaikista hienoista hetkistä ja kohtaamisista viime vuonna
ja erittäin inspiroivaa, innostavaa ja tervettä alkanutta vuotta 2018!
Kiitos kun jaksoit kuunnella.
4 Kommenttia